ENGLISH
IN ENGLISH
FACEBOOK
TWITTER


Lapsuuden toiveammattini oli tulla hattukauppiaaksi. Aloitin urani 10-vuotiaana Jyväskylässä Mäki-Matin puistossa, jossa myin itse ommeltuja hattuja mummoni kanssa. Opiskelujeni aikana ehdin jo unohtaa hatut, kunnes kohtasin performanssitaiteilijasa Mimosa Palen Pariisissa 2007. Ystävystyimme ja hän kertoi, että myös hänen lapsuuden toiveammattinsa oli ollut tulla hattukauppiaaksi. Keväällä 2010 Mimosa toteutti haaveensa ja perusti Berliiniin hattukaupan nimeltä Himo.

Mimosan kauppa inspiroi minua ja huhtikuussa 2010 päätin lähteä sinne töihin kahdeksi kuukaudeksi. Ennen kun lähdin, mietin millaisia hattuja minä teen. Sain idean alkaa pyöritellä miesten kravatteja. Ja siinä se oli, minun hattumateraalini. Aloin tehdä hattuja kravateista.

Kravavattien historia on pitkä. Miehet ympäri maailman ovat käyttäneet kravatteja. Muoto, koko ja materiaalit ovat vaihtuneet aikojen ja maiden mukaan. Kravatilla on tietty arvo ja status, niitä pidetään ja niistä pidetään, mutta samalla ne ovat jotain mikä koetaan myös hankalaksi. Juhlissa tulee aina se piste, kun on aika riisua kravatti.

Nyt on aika tehdä vallankumous, hattutemppu! Kravatit ovat hurmaava ja inspiroiva materiaali hatuille. Niissä on paljon erilaisia värejä, kuoseja, kokoja ja tyylejä. 100% silkkiä ja 100% polyesteriä. Made in Italy, Made in Spain, Finland, China, Japan, Argentina, Icealand. On kiehtovaa hankkia kravatteja eri puolilta maailmaa ja saada niitä lahjoituksena erilaisilta ihmisiltä. Kravateilla on myös tunnearvoa. On todella arvokasta ja liikuttavaa tietää, että joku kravatti on ystäväni isän tai oman papan tai enon tai jonkun muuten tärkeän ihmisen. Kravateissa on tyyliä ja tarinoita, siitä minä pidän.

Haluatko kravattihatun? Katso gallerioiden kuvat ja ota yhteys minuun. Minulla on hurjan paljon kravatteja, mutta voit tuoda myös oman kravatin. Minulle voi myös lahjoittaa kravatteja. Naiset, tämä on aivan erinomainen tapa yllättää ihmiset häissä ja pikkukekkereissä tai ihan kahvilassa, kadulla ja konserteissa. Kravattihattu kruunaa asunne. Ja miehet, tässä on loistava lahjavinkki teille. Valitkaa kravateistanne se kaunein ja teettäkää siitä hattu rakkaallenne hääpäivän kunniaksi, syntymäpäiväksi tai ihan muuten vain. Minulla on myös unisex-malli, joka sopii erinomaisesti niin tennis- kuin golfkentille, picnikille tai keskustan kävelykadulle. Älkää siis pelätkö miehet, en vie kaikkia kravattejanna naisille. Tässä on teillekin aivan loistava uusi tapa suhtautua kravattipakkoon! 

Olen järjestänyt muutaman kerran hattutyöpajoja ja hattutanssiaisia yksin ja yhdessä Mimosa Palen kanssa. Työpajoissa luomme hattuja mistä vain: paperista, kupeista, tiskiräteistä, kukista ja kertakäyttöastioista. Juhlat ovat kuin hullun hatuntekijän teekutsut Liisa Ihmemaassa tarinasta. Ne ovat olleet upea ja inspiroiva mahdollisuus viettää aikaa yhdessä ihmisten kanssa, luoda jotain hurmaavaa ja tietenkin pitää hattuja. Laita hattu päähäsi, se muuttaa maailman ja koko olemuksesi.



 
KOTIBIOGRAFIAPRESSIKALENTERIPLAYERGALLERIAVIERASKIRJAYHTEYSTIEDOT
KIRJOITTAJAVISUAL ARTSTANGOMUSIIKKITEATTERIHATUTELINAN OLOHUONE